torstaina, toukokuuta 3

Matka alkaa

Toinen sivu kirjoitettu ja Katyan matka pääsi vihdoin kunnolla alkuun. Tarinassa on esiintynyt tässä vaiheessa jo huimat seitsemän henkilöä, joista neljällä on tarinan kannalta oikeasti merkitystä. Tänään kirjoitetussa pätkässä tuli kaksi tärkeää sivuhenkilöä esille, vaikka toista ei olekkaan vielä esitelty kunnolla (eikä esitelläkkään vähään aikaan SPOILER iik).

Olen ollut ihan liian laiska kirjoittamaan vähään aikaan. Pitäisi kirjoittaa enemmän ja useammin. Sivu päivässä olisi hyvä tahti, siihen yritän lopuksi ainakin pyrkiä.

perjantaina, huhtikuuta 20

Ensimmäinen sivu

Tänään iski inspiraatio ja sain vihdoin tekstiä "paperille". Yksi sivu wordilla kirjoitettu ja tarina alkaa hakea muotoaan. Katyan tarina alkoi tänään!

Olen alkanut miettiä kirjalle nimeä, tällä hetkellä työnimenä ihan vain Katyan tarina, tylsä nimi. Kenkään on vaikea vielä ehdottaakkaan nimeä, kun tarinan rakenteen, pääjuonen ja henkilöt tietää vain minä. Kun pääsen pidemmälle, alan paljastamaan juonesta pieniä pätkiä. Tällä kertaa paljastan vain päähenkilön perustiedot.

Eli päähenkilön nimi on Katya. Hän on 23-vuotias ja hänen äitinsä kuoli kun Katya oli nuori. Hänellä on punaruskeat, pitkät hiukset ja kirkkaanvihreät silmät. Hän on poikatyttö (tomboy) ja tykkää kiipeillä. Hän on ruumiinrakenteeltaan pitkä ja jäntevä ja kaiken juoksemisen ja puihinkiipeilyn jäljiltä voimakas. Aion piirtä luonnokset kaikista hahmoista, katsotaan jos saisin Katyan oman piirrettyä ja julkaistua myös täällä.

lauantaina, huhtikuuta 7

Suunnittelua

Tänään olen saanut jo jotain aikaiseksi. Kirjan tarinan rakenne on valmiina, kuin myös hahmosuunnittelu. Jos huomenna on työpäivän jälkeen inspiraatiota, aloitan itse tekstiä. Ajattelin myös luonnostella päähenkilöt paperille omaksi ilokseni sitten, kun siltä tuntuu.

Alku

Olen ihan pienestä asti ollut ihastunut kirjoihin ja niiden maailmoihin. Ala-asteikäisenä, kun kysyttiin, mikä haluat olla isona, ja muut vastasivat mallia, laulajaa, urheilutähteä ja poliisia, minä vastasin, että haluan olla kirjailija. Se on unelma-ammattini, silloin ja nyt.

Yleensä äidinkielen tunneilla, sekä ala-asteella että yläasteella, kun muilla oli ongelmana saada aineesta tarpeeksi pitkä, (ala-asteella yleensä 4 vihon sivua ja yläasteella 2-4 konseptisivua) minulla oli se ongelma, että en saanut mitenkään kaikkea sitä tarinaa mahtumaan niihin pieniin määriin mitä opettajat olisivat halunneet. Yläasteen äidinkielen opettaja sanoi kerran kun luki ääneen aineita että olisi lukenut minun omani, mutta se oli liian pitkä luettavaksi (muistaakseni 10 sivua eli 2 ja puoli konseptia). Kun siirryttiin lukioon, oli shokki, etten enää saanut kirjoittaa tarinoita, vaan aineiden tuli olla silkkaa faktaa tai vaihtoehtoisesti perusteltuja mielipiteitä.

Kirjoitin jonkin verran tarinoitani ylös yläasteella ja lukiossa, mutta en koskaan saanut mitään valmiiksi. Minulle tarinani olivat kaikki eeppisiä fantasiaseikkailutarinoita, jotka eivät koskaan lopu. Jos minulla oli tylsää tai vaikka vaikeuksia nukahtaa, kerroin vain itselleni tarinaa.

Nyt päätin vihdoin ottaa härkää sarvista ja tehdä sen mitä olen uhannut jo monta vuotta. Aion kirjoittaa kokonaisen kirjan, alusta loppuun ja yrittää saada sen julkaistua.

Tämä tarina on yksi vanhoista tarinoistani, joka jäi kesken ja jota en saanut paperille silloin kuin yhden sivun. Tarina on, kuten lähes kaikki minun omani, (eeppinen) fantasiatarina. Se kertoo nuoresta naisesta, jonka isä on kuolemassa ja tarvitsee lääkettä. Vain tarunomainen ihmelääke voisi enää auttaa naisen isää, ja sitä hän lähtee etsimään. Matkalla sattuu ja tapahtuu, kuvioihin tulee uusia ja vanhoja tuttavuuksia ja myös draamaa on luvassa.

Tavoitteena on saada kirja kirjoitettua ennen 22 syntymäpäivääni eli kiirettä tulee pitämään. Aikaa siihen on vain 9 kuukautta! Nyt ainoastaan motivaatiota ja inspiraatiota tähän suuntaan!